Meillä oli Corona - se oli niin vaarallista!
DR. Nicolas Gumpert haastatteli tänään kahta Frankfurtin Mainin lääketieteen opiskelijaa, jotka sairastuivat koronainfektioon COVID 19 maaliskuussa 2020. He ovat kaksosissaria ja opiskelevat lääketiedettä Goethe-yliopistossa Frankfurtissa 10. lukukautenaan.
DR. Nicolas Gumpert: Kuinka sait tartunnan?
Joanna: Et voi koskaan olla täysin varma, missä sait tartunnan. Koska olen kuitenkin noudattanut eristämissuosituksia erittäin tiukasti infektioni aikana, voin melko turvallisesti sanoa, että sain tartunnan työskennellen lääkärillä terveysosastolla, missä minä ja siskoni työskentelimme lääketieteellisen neuvontapuhelimen avulla koronavirusta koskevissa kysymyksissä. olla. Tuolloin minulla ei ollut työn lisäksi tuskin mitään ulkoisia kontakteja enkä edes käynyt ostoksilla.
Deborah: Kyllä, se näyttää minusta hyvin samankaltainen. Poikaystäväni lisäksi ja töissäni minulla ei ollut mitään yhteyttä muihin ihmisiin. Uskon myös saaneeni tartunnan työskennellessäni terveysosastolla, en tietenkään voi todistaa sitä. Pidin aina etäisyyttä ostoksilla, mutta et voi olla varma siitä.
DR. Nicolas Gumpert: Mitkä olivat ensimmäiset oireesi?
Joanna: Ensimmäiset oireeni olivat päänsärky. Tuolloin oletin, että se voi johtua unettomuudesta, koska olin melko ylikuormitettu. Voisit kuvailla sitä kuten päänsärkyä, joka sinulla on, kun olet hyvin väsynyt tai kun sinulla on krapula.
Deborah: En voi oikein kertoa, oliko minulla mitään oireita. Ainakaan en tietoisesti huomannut mitään oireita. Takautuvasti huomasin olevani vähän huimausta yhden päivän ajan ja verenkiertoni oli jotenkin epävakaa. Oli hyvin outo tunne, jota en osaa kuvailla hyvin. Mutta en tiedä varmasti, tuliko se todella Sars-CoV2: sta (Corona-virus). Lisäksi jotain palai uunissa eräänä iltana ruoanlaiton aikana ja haistin sen hyvin myöhään tuolloin. Mutta koska nenäni on joskus kiinni allergian takia, en liittänyt sitä koronavirukseen.
DR. Nicolas Gumpert: Mitä teit sitten?
Joanna: Meille prosessi oli hiukan erilainen kuin useimmille potilaille. Terveysosastolla tekemämme työn kautta olimme yhteydessä ainakin yhteen lääkäriin ja 9 työntekijään päivittäin. Koska yksi lääkäreistä sairastui COVID 19: ään, kaikille hänen kanssaan vuorossa työskenteleville työntekijöille tehtiin ennaltaehkäisevä testi. Kun saimme tämän viestin, kummallakaan meistä ei ollut mitään oireita.
Deborah: Yhteys positiivisen lääkärin kanssa ei oikeastaan ollut suoraa yhteyttä suureen infektioriskiin. Me kaikki käytimme kirurgisia kasvonaamioita ja pidimme aina etäisyyttämme. RKI-ohjeiden mukaan meitä kaikkia ei olisi pitänyt testata varovaisuudesta, se oli vain terveysosaston hyvä tahto työntekijöilleen. Kuitenkin, kun saimme viestin, että olimme yhteydessä positiiviseen henkilöön, emme poistaneet talosta ollenkaan ennen testitulosta puhtaasti varoen. Kuten totesin, meillä ei ollut tuolloin mitään oireita.
DR. Nicolas Gumpert: Kuinka testi oli sinulle?
Deborah: Tiesimme jo syvän nenän ja nielun sikiön menettelyn sairaalasta. Joskus jouduin tekemään sellaisia kompromisseja potilaiden kanssa, minusta on aina ollut pahoillani siitä. Tällainen tahri ei ole todella huono, mutta se on vähän epämiellyttävä. Testiä varten tarvitset materiaalia nenästä ja kurkusta. Siksi menet syvälle sieraimeen eräänlaisella pitkällä tamponilla ja heti kurkun taakse. Jos testi tehdään oikein, gag-refleksi täytyy laukaista. Ensimmäisen sivelytestin aikana törmäsin vahingossa tutkijan käsivarteen refleksinä. Lopulta kyyneleet jopa juoksivat minut alas.
Joanna: Olen kamppaillut vaientumisesta joidenkin hammashoitojen jälkeen. Vastaavasti pidän sivelyä epämukavaksi. Ensimmäisen sivelytestini jälkeen minulla oli nenäkipu puoli päivää. Mutta on huonompia asioita!
DR. Nicolas Gumpert: Kuinka kauan testituloksen saaminen kesti?
Deborah: Testimme oli noin kello 10 perjantai-aamuna. Saimme tuloksemme tiistaina illalla noin klo 20.00. Joten kesti hieman yli 4 päivää. Tulokset olivat tosiasiassa jo terveysosaston saatavilla viikonloppuna, mutta ne lähetettiin väärään osoitteeseen, ja siksi niitä käytettiin vain tiistaina illalla.
Joanna: Testimme merkittiin kuitenkin myös kiireellisiksi terveysosaston työntekijöinä. Muuten tulokset eivät olisi olleet siellä niin nopeasti.
DR. Nicolas Gumpert: Pelkäsitkö COVIDia?
Joanna: En sanoisi todellista pelkoa, mutta kunnioitus olisi. Itse sinä et voi koskaan olla täysin varma, kuinka infektio hoidetaan sinussa. En kuitenkaan kuulu itse riskiryhmään, joten vakava kurssi oli erittäin epätodennäköinen. Kun menin nukkumaan testituloksen illalla, minulla oli edelleen ajatuksia, kuten ”Mitä teen, jos saan huonon kurssin? Minulla ei ole edes elävää tahtoa. " Mutta työnsin nämä ajatukset nopeasti sivuun. Olin vain todella iloinen siitä, että en ollut vieraillut isovanhempieni tai vanhempieni äskettäin! Olisin siitä täysin nuhtellut itseäni.
Deborah: Tunsin samalla tavalla. Toki, meillä ei kummallakaan ei ole ollut aikaisempia sairauksia, mutta terveysosastolla tekemämme työn ja opiskelujemme vuoksi en ole pitkään pitänyt lääkäriä ”valkoisena puolinaisena”. Olen tietoinen siitä, että COVID-19: lle ei tällä hetkellä ole saatavana lääkettä ja että lääkärit yrittävät parhaansa hätätilanteessa, mutta heillä ei myöskään ole kovin monia vaihtoehtoja. Joten se oli vähän masentavaa, mutta voit helposti häiritä itseäsi. Toivoin myös, että en saisi hammassärkyä sattumalta tai loukkaantunut jollain muulla tavalla ja tarvitsen lääkärin. Tietenkin se olisi toiminut jotenkin, mutta COVID-19-sairastuneena et pidä siitä, että sinut kohdellaan niin paljon.
DR. Nicolas Gumpert: Kuka auttoi sinua?
Deborah: Lääketieteelliseltä puolelta terveysosaston infektiologit hoitivat meitä. Koska olimme myös työskennelleet siellä ja testi tehtiin sinne, he jatkoivat meistä huolehtimista. Oli hyvä tietää, että voimme ottaa heihin yhteyttä milloin tahansa, jos meillä oli hengitysvaikeuksia tai muita oireita. Koska emme enää voineet poistua asunnoltamme, naapurimme ja ystävämme kävivät ostamassa meitä. Muuten meitä ei rajoitettu eikä tarvinnut oikeasti apua.
Joanna: Tietenkin yhteydenpito perheen ja ystävien kanssa puhelimen ja videopuhelun avulla auttoi myös vähän yksinäisyyttä vastaan. Vaikka sinun on sanottava, että tunsit silti hyvin eristyneenä ja eristyneenä.
DR. Nicolas Gumpert: Kuinka karanteeni oli sinulle?
Deborah: Meidän tapauksessamme karanteeni oli ehdottomasti pahin osa koko sairautta. Meitä oli kolme 54 neliömetrin asunnossa ja tuolloin sää oli aivan upea. Emme voineet edes epäröimättä mennä alas postilaatikkoon tai roskakoriin. Suuressa puutarhatalossa asiat olisivat olleet paljon helpompaa. Erityisen vaikeaa meidän oli istua koko päivän sisällä tällä säällä. Kun meitä testattiin uudelleen 14 päivän karanteenin jälkeen, olin ainakin negatiivinen ja pääsin lopulta taas ulos! Se oli uskomattoman vapauttava tunne.
Joanna: Kyllä, Deborah ehdottaa sitä jo. Minulle karanteeni oli todella uuvuttavaa prosessia. Toki, jälkikäteen se kuulostaa todella siistiltä: istuu kotona, ei enää tarvitse työskennellä, ja muutkin ostavat sinua. Mutta olin edelleen positiivinen 14 päivän kuluttua, vaikka minulla ei enää ollut vahvoja spesifisiä oireita. Joten jäin kotiin kolmanteen viikkoon ja tein sitten uuden testin. Ennen kuin sain vihdoin negatiivisen testitulokseni monien edestakaisin soitettujen puhelujen jälkeen, olin ollut karanteenissa noin 3½ viikkoa. Toisinaan minusta tuntui kuin olisin ylellisessä vankilassa. Viime päivinä olin kaikki yksin, koska siskoni päästiin jälleen ulos. Se auttoi minua jatkamaan kertomusta itselleni, kuinka kiitollinen minun pitäisi olla ollakseen vakavasti sairas.
DR. Nicolas Gumpert: Mikä oli karanteenin pahin?
Deborah: Kuten sanoin, pahin osa oli eristäminen ulkomaailmasta. Edes parhaimmalla säällä et voinut nähdä minuutin aurinkoa, käydä juoksemassa tai nähdä ystäviä. Emme myöskään enää pystyneet työskentelemään terveysosastolla, joten meillä ei ollut oikeasti säännöllistä päivittäistä rutiinia. Mutta pakotin itseni nousemaan suhteellisen aikaisin ja käyttämään aikaa merkityksellisiin asioihin.
Joanna: Se oli samanlainen myös minussa. Onneksi pystyin työskentelemään väitöskirjani kanssa kotoa ja miehittää itseni niin mielekkäästi. Itse asiassa istuin pöydälläni viikkoja viikosta aamusta iltaan, koska minulla ei ollut enää tapaamisia.
DR. Nicolas Gumpert: Kuinka voit tänään?
Joanna: Meillä on hyvin! Toistaiseksi emme ole huomanneet mitään pitkäaikaisia vaikutuksia tai vastaavia ja nautimme nyt siitä, että infektio on hiukan takana. Et voi olla täysin varma koskemattomuudesta ja tietenkin noudatamme kaikkia hygieniasääntöjä ja esimerkiksi jatkamme kasvonaamion käyttöä aina työssä. Luotamme kuitenkin nyt vierailuun vanhempiemme luo, mitä emme olleet tehneet ennen tartuntaa.
Deborah: Tunnet ehdottomasti vapaammin ja nautit myös vapaudesta mennä ulkopuolelle paljon enemmän kuin ennen.
Lisäys heinäkuussa:
Joanna: Viime viikkoina meillä molemmilla oli sydämen valvonta-MR, osana COVID-19 -tutkimusta yliopistollisessa sairaalassa. Kävi ilmi, että meillä molemmilla on sydänlihastulehdus, ts. Sydänlihaksen tulehdus ja sydänsydämen effuusio. Tämä tarkoittaa, että neste on kertynyt sydämeen. Lisäksi ainakin sydänlihaksestani löytyi arpia.
Deborah: Emme huomanneet sitä, eikä meillä ole nyt mitään oireita. Kuuden kuukauden kuluessa meillä on uusi tarkastusvaraus, joka toivottavasti ei näe mitään sydämessä. Siihen asti varmistamme, että harjoitamme vain maltillista urheilua emmekä ylikuormita itseämme.
DR. Nicolas Gumpert: Oletko kärsinyt COVID 19: stä?
Deborah: Kuten sanoin, emme ole vielä huomanneet mitään myöhäisiä vaikutuksia. Me ilmoittautui koehenkilöiksi tutkimukseen, jossa tutkittiin COVID-19: n toipuneita potilaita. Ensi viikolla meillä on MRI-tapaaminen tutkimuksen yhteydessä, jotta voidaan tarkistaa mahdolliset vaikutukset elimiin. Mutta meillä ei ole rajoituksia!
Lisäys heinäkuussa:
Joanna: Viimeisimmässä haastattelussa Deborah oli jo maininnut tulevan MRI-tapaamisen. Tämän aikana jokaisella meistä diagnosoitiin sydänlihatulehdus ja sydämen efuusio. Koska kummallakaan meistä ei ole oireita, emme ole erityisen rajoitettu arjessa. Joka tapauksessa se on huolestuttavaa.
Deborah: Urheilun suhteen yritämme olla ylikuormittamatta itseämme ja ottaa asiat hieman helpommaksi. Se on sääli, mutta niin kauan kuin voimme harrastaa urheilua tavalliseen tapaan ensi vuonna, kaikki on hyvin. Toivottavasti sydänsydämen tulehdus ja effuusio lakkaavat seuraavan kuuden kuukauden aikana ilman seurauksia!
DR. Nicolas Gumpert: Mitä tekisit ensi kerralla eri tavalla?
Joanna: Voi rakas, se on aika vaikea kysymys. Sellaisena ensi kerralla minulla olisi ehkä vähemmän luottamusta siihen, että minuun otetaan luotettavasti yhteyttä, kun testitulokset olivat saatavilla. Potilaana, jolla ei ole yhteyksiä, sinulla ei kuitenkaan ole paljon liikkumavaraa. Se, saatko puhelun vai ei, ei ole sinun tehtäväsi.
Deborah: Minun on myös vaikea vastata tähän kysymykseen. Emme voineet oikein muuttaa kaikkia asioita, jotka eivät menneet optimaalisesti tai jotka masensivat meitä.
DR. Nicolas Gumpert: Mitkä ovat tärkeimmät vinkkisi muille sairaille?
Deborah: Se riippuu tietysti hiukan oireista ja olosuhteista. Sinun ei pitäisi todennäköisesti olla huolissasi liikaa ja aloittaa sairauden hoitaminen samalla tavalla kuin tavallinen kylmä tai flunssa. Jos sinulla on puutarha tai kattoterassi, häiriötekijä puutarhanhoitoon tai auringossa makaamiseen on ehdottomasti hyvä. Tietenkin vain, jos sinulla on vain lieviä oireita! Jos sinulla on esimerkiksi hengenahdistusta, sinun ei pitäisi pelätä ottaa yhteyttä lääkäriin.
Joanna: Jotta karanteeni selviäisi hyvin, suosittelen laatimaan päiväohjelma ja käymään sen läpi karkeasti. Muuten sinusta tuntuu jossain vaiheessa ikään kuin kasvistut vain itsellesi. Jos et voi työskennellä kotoa, voit tehdä omia projekteja. Uuden kielen oppiminen tai ikkunoiden käsitteleminen, jotka olet aina halunnut puhdistaa.
DR. Nicolas Gumpert: Kiitos haastattelusta, kaikista hyödyllisistä tiedoista ja neuvoja niille, joita asia saattaa koskea!
